Akvaario - Malawi-allas
Yleistä Malawi-altaasta
Malawijärvi on eteläisin Itä-Afrikan hautavajoaman kolmesta järvestä. Järvi on jäänyt eristyksiin muista vesistöistä 10 - 15 miljoonaa vuotta sitten, joten sinne on kehittynyt aivan oma erikoinen kalakantansa, jollaista ei löydy mistään muualta. Malawijärvessä arvioidaan olevan kirjoahvenia yli 600 lajia. Myöskin järven vesi poikkeaa normaalista makeasta vedestä, se on hyvin kirkasta, kovaa ja sen PH on 7,5 - 8,7.Kun puhutaan Malawi akvaariosta, tarkoitetaan yleensä biotooppiakvaariota, joka jäljittelee mahdollisimman tarkoin järven alkuperäistä ympäristöä. Yleisin biotooppi Malawijärvestä on niinsanottu kivikkoranta biotooppi, josta ympäristöstä useimmat akvaariokalat ovat kotoisin. Nimensä mukaan biotooppi koostuu kivistä ja erilaisista suurista siirtolohkareista. Kasveja kivikkorannoilla ei juurikaan esiinny.
Koko / Tekniikkavaatimukset
- Minimi kokona pidetään 200L, mutta kannattaa aloittaa 300-400L väliltä koska ahvenet vaativat reilusti tilaa tai tulee reviiririitoja.- Altaassa on hyvä olla virtausta reilusti mihin kalat ovat tottuneet.
Sisustus
- Malawi allasta voi kuvata kivikasaksi hiekkapohjalla, malawit ovat kovia kaivamaan kivien alle joten tulee seurata etteivät kasat pääse kaatumaan.- Altaaseen ei laiteta kantoja koska ne nostavat pehmeyttä.
- Malawit (jotkut) syvät myös kasveja joten niitäkään ei paljoa altaassa voi pitää. Yleisimmin käytetään normaali- ja jättiläisvallua kasveina kulmissa.
- Altaaseen tulee normaalisti suuret määrät isohkoja kiviä joiden välissä kalat voivat piiloitella. Kivet tuovat paljon painoa akvaarioon ja monet käyttävätkin valettujakiviä. - Akvaarion pohjaan on hyvä laittaa esim muovilevyt, pleksiä (akryyliä) tai styroksia n. 5-10mm joka silikoonilla sitten kiinnitetään, näin pohjalasi ei joudu terävien kohtien rasitukselle.
- Hyvä artikkeli kivien tekoon valutekniikalla löytyy alempaa linkit osiosta.
Kalat
- Kalat ovat värikkäitä ja vastaavat riutan kaloja siinä suhteessa mutta altaana järvi on paljon helppohoitoisempi.- Kalojen väri muuttuu kun reviiritaistot alkavat ja urokset pöyhkeilevät toisilleen, näin akvaario herää aina väriloistoonsa.
- Yleisesti Uroksia on 1/3 naaraiden määrästä tai sitten Uroksia ja Naaraita on yhtämonta, näin yksittäisiä kaloja ei jahdata liian paljon vaan paineet tasoittuvat monille.
- Kaloista puhutaan "aina" latinan kielisillä nimillä johtuen siitä että monilla lajeilla on useita värejä joissa esiintyvät sekä niitä on englanniksi ja suomeksi nimetty jopa useilla erinimillä, joista monet eivät ole edes kuvaavia. Joten virallisilla nimillä pelataan
- Peruskaloja on Suomessa saatavilla hyvin mutta valikoima loppuu nopeasti ja tästä seuraa hankintareissuja sitten muihin maihin. Mainittakoon NL-Aqua hyvänä kauppana valikoiman puolesta, linkki löytyy alempaa.
Hoito / Muuta
- "Kun kaloja on altaassa paljon, myös ulostetta kertyy melkoiset määrät. Ja tuo uloste tuppaa menemään myös kivien koloihin veden virtauksen mukana. Ainakin meillä joutuu silloin tällöin purkamaan kivet pois jotta lietteen saa hyvin lapottua altaasta."- Malawi allas on enemmän koriste kuin seura-akvaario, malawi allas vaatii periaatteessa vain vedenvaihdot ja välillä kivien luota siivoilut, verrattuna seura-akvaarioon jossa trimmaillaan kasveja ym.
Lähteet
AW - Perusjuttua miksi Malaweihin kyllästytäänPerustietoa Malaweista, Olli Leinon, (aka izze), kirjoittama artikkeli malaweista.
Pekka Sivanderin akvaariosivut
Linkit
Aqua-webChiclid keskustelupalstat, englannin kielinen hyvä sivusto Malaweihin (keskittynyt Afrikan lajeihin ahvenissa)
Valukivet akvaarioon, Jyrki Granathin, (aka Jyrkiboy), kirjoittama artikkeli keinotekoisten kivien tekemisestä valumenetelmällä.
NL-Aqua, akvaarioliike